Viimeinen viikko Suomessa

Viimeinen viikko Suomessa ennen lentoa on rehellisesti sanottuna ollut hyvin jännittävää aikaa, mikä nyt varmaan onkin aika luonnollista. Kuluneen viikon aikana on kerennyt tehdä monenmoista. Myös tunteet ovat hypelleet laidasta laitaan.

(Tällä hetkellä olen jo karanteenihotellilla Taiwanissa, mutta viime viikon kiireiden ja huonosti nukuttujen öiden takia kirjoitan tätä loppuun vasta täällä.)

Perjantai-lauantai (6.-7. pv)

Millainen viimeinen viikko se olisi, jos tällainen luonnonlapsi ei kävisi metsässä? Se oli retorinen kysymys, mutta vastaanpa silti: huono. Siispä kävimme rakkaan äitini kanssa Rokualla yhden yön mittaisella pikareissulla hyvästelemässä Suomen luonnon. Mukavaa oli, ja varmasti tulee ikävä puitten keskelle.

Sunnuntai

Sunnuntaina oli aika rento päivä. Soiteltiin ensimmäiselle isäntäperheelleni videopuheluita oikein kaksin kappalein (melkein) koko perheen voimin. Puhuimme aika paljon kaikista perusasioista, ja mukaan mahtui niin väärinymmärryksiä kuin nauruakin.

Lisäksi kävin puheluiden välissä vakiohierojalla vähän lihaksia oikomassa, että jaksan sitten lauantaina koneessa istua. Oli niin rentouttavaa, että olin kesken kaiken nukahtaa :')

Maanantai ja tiistai

Tässä vaiheessa alkoi jo vähän matka- ja pakkausstressi lyödä päälle. Niinhän sitä aina sanotaan, että pakkaaminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Arvatkaa, otinko neuvosta vaaria? No en. Olisiko ehkä kannattanut? No kyllä olisi. Mutta kyllä se siitä. Tiistaina oli pakkauslista suurin piirtein valmis ja mukaan otettavat vaatteetkin käyty läpi. Matkalaukun täyttäminen sai alkaa.

Maanantaina ohjelmassa oli lähtösiivous sekä piilolinssien ja loppujen tuliaisten hankinta. Tiistaiaamuna kävin kolmannessa koronarokotteessa ja myöhemmin illalla pääsin tutustumaan muihin Taiwaniin meneviin vaihto-oppilaisiin Instagramin ryhmäkeskustelun kautta.

Fiiliksiä

Stressiä. Odotusta. Kauhua. Innostusta. Jännitystä.

Viimeiseen viikkoon on mahtunut kaikenlaisia tunteita. Välillä sitä pysähtyi ihan kokonaan ja ajatteli, mihin ihmeeseen oli ryhtymässä, kun taas toisessa hetkessä hyppi ilosta, kun oli varma (tai ainakin luuli), ettei kukaan nähnyt. Vaikka näitä vaikeitakin tunteita ja ajatuksia on pyörinyt mielessä, niin päällimmäisenä siellä on kuitenkin asustellut uteliaisuus ja into tulevaa vuotta kohtaan.

Tietenkin tällaista kotihiirtä jonkin verran pelottaa astua ulos isoon maailmaan, mutta jostain pään perukoilta ne haasteet ja itseluottamus itsepintaisesti kumpuavat.

"Pystyisinköhän mä tähän ihan ite?"

"Tästä tulee hauskaa. Joko mennään?"

Keskiviikko ja torstai

Keskiviikko oli aika chilli päivä matkaan lähtemisen osalta. Kävin koululla näyttämässä todistusta ja sitten nappasin ystäväni Elinan kanssani laukkuja täyttämään. Aika kului leppoisasti rupatellessa ja musiikkia kuunnellessa. Myöhemmin lähdimme vielä käymään Ideaparkissa syömässä, ja taisi siinä tulla jotain matkaankin ostettua. Illalla oli ehkä ollut tarkoitus pakata, mutta saatoin sitten lopulta kuitenkin päätyä jonkin sarjan pariin. Mutta ei kerrota siitä äidille, okei?

Torstaina pakkaus saatiin aika lailla taputeltua, vaikkakaan kaikki tavarat eivät olleet vielä tietään oikeaan matkalaukkuun löytäneet. Pääsin (tai siis jouduin) sanomaan jo parit hyvästit, Elinalle ja pikkuveljelleni. Haikeaahan se oli, mutta hengissä selvisin. Terveystalollakin kävin kääntymässä koronatestitodistusta varten. Illalla kävin lentopallotreeneissä joukkuekavereita moikkaamassa.

Niin ja kerkesihän Georgekin, sukulaiseni Soulista, pysähtyä siinä torstai-perjantaina kyläilemään. Hän oli oikein mukava ja keskusteluakin syntyi.

Perjantai

Perjantaiaamuna vuorossa oli nopeasti viimeiset pakkailut, hyvästit lopulle perheelle (miinustettuna äiti), aamupala ja sitten suunta juna-asemalle. Matka Helsinkiin kesti kuutisen tuntia, jonka vietin sarjaa katsellessa ja musiikkia kuunnellessa. Tuli siinä ehkä vähän torkuttuakin, mutta ei mitenkään ruhtinaallisen paljon.

Helsingin päärautatieasemalla vastassa olivat tätini Outi ja hänen ystävänsä Ami, jotka johdattelivat meidät lähistöllä sijaitsevaan ravintola-kahvila Roasbergiin. Siellä vedimme vähän evästä nassuun ja vaihdoimme kuulumisia puolin ja toisin. Sain tärkeitä ohjeita ja pienen lahjankin matkaa varten. Jonkin ajan päästä tiemme erkanivat, ja lähdimme suuntaamaan äidin kanssa kohti Järvenpäätä.

Tässä vaiheessa olin jo niin poikki, että hyvä kun silmät pysyivät enää edes auki. Junassa piti täytellä vielä joitakin saapumisilmoituksia ja vastaavia, mistä ihme kyllä selviydyin kuolemanväsyneillä aivoillani. Järvenpäässä perhetuttumme Sirpa otti meidät vastaan, eikä puhumiseen valitettavasti riittänyt hirveästi energiaa. Sitten vain iltapala, suihku ja nukkumaan.